Teknikum uudistaa ilmeensä
Kotimainen tekninen kumi, teollisuustuotteet ja -palvelut myös uuden strategian kärjessä
Artikkeli julkaistu Talouselämä-lehdessä 22.5.2020
Kotimainen polymeeriteollisuus vastaa muuttuvan maailman haasteisiin: Vuonna 2019 30-vuotista uraansa juhlinut teknisen kumin jätti luottaa yhä kotimaiseen laatuun. Uusi logo ja ilme viestivät uudesta innosta ja omistautumisesta asialle.
Harvalla yhtiöllä on yhtä mielenkiintoinen historia ja tuotevalikoima kuin Keravalla ja Sastamalassa toimivalla Teknikum Groupilla. Vammalan punatiilinen tehdas ja nykyinen pääkonttori valmistuivat 1956-58. Jo tällöin valmistukseen kuului lukuisia eri tuotteita, joista kuluttajille tuttuja ovat mm. punaiset mehupullontuppilot ja mustat peräkärryn pressulenkit. Sittemmin Teknikum on keskittynyt teollisuuden ratkaisuihin.
Uudessa strategiassaan yhtiön johto tahtoo juhlistaa kotimaista työtä: Teknikumin tehtailla valmistetaan vuoden alusta Avainlippu-merkittyjä teollisuusletkuja, polymeerimuottituotteita ja kumisekoituksia.
Suomen ainoa ja Pohjoismaiden suurin teollisuusletkutehdas
Nykyisin suuri osa Vammalan tehtaan lattiatilasta omistetaan Suomen teollisuuslaitosten erikoisletkujen valmistukseen. Sastamalasta toimitetaan räätälöityjä ja vakioletkuja jälleenmyyjäverkoston kautta – mm. kemikaali-, öljy- ja polttoaineletkuja, elintarvikeletkuja, materiaalinsiirtoletkuja ja liitäntäletkuja. Myös letkukiinnikkeet ja kulumisindikaattorit saa saman katon alta.
Konsernin toimitusjohtaja Jani Hämäläinen painottaa tuotantolinjaston merkitystä koko kansantaloudelle: ”Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka kriittinen tuote teollisuusletku on osana teknistä laitekokonaisuutta. Laadukas tuote takaa, että prosessi toimii luotettavasti. Tällaisina epävarmoina aikoina avainasemassa on myös kotimaisen tuotteen toimitusvarmuus”, hän muistuttaa.
”Onhan siinä Avainlippu?” Tuotanto alkaa omasta kumisekoituksesta
Teknikum valmistaa myös erilaisia polymeerikomponentteja vaativille aloille. Keravan kumisekoitukset taipuvat teollisuuteen, mm. infrarakentamiseen. Omalla tehtaalla valmistuvat suurten rakennusten kumilevylaakerit ja tärinäneristimet, sekä joukkoliikenteen kumiset ylikäytäväratkaisut – viimeksi asennettuna mm. Tampereen uuden raitiotien ympäristöön.
Pienemmän kokoluokan vaativia volyymituotteita ovat mm. henkilösuojaimet, kuten sotilaskäyttöön tarkoitettujen hengityssuojainten kasvo-osat, ja Nomai Oy:lle toimitettavat lääketieteellisestä silikonista valmistetut kuukupit.
Muottituotteiden liiketoimintayksikön johtaja Riku Sivula on ylpeä yksikkönsä tarjoamista palveluista ja laajasta materiaaliosaamisesta: ”Avainlippu-merkki kertoo laadusta, kestävyydestä ja suomalaisesta työstä. En ihmettele, että moni viihtyy Teknikumilla koko pitkän työuransa. Asiakaskohtaiset projektimme ovat niin mielenkiintoisia.”
FAKTA – Teknikum Group
- Täyden palvelun polymeeriteknologiatalo
- Osaamisen juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin yhtiön nykyinen toiminta oli osana Suomen Gummitehdas Osakeyhtiötä ja myöhemmin yhtiö yhdistyi Nokia-konserniin.
- Vuonna 1989 pääosa Nokia-konsernin teknisen kumin liiketoiminnasta siirtyi Teknikum-Yhtiöille.
- Teknikum Groupiin kuuluvat neljä tehdasta Suomessa (Sastamalassa ja Keravalla), tehtaat Unkarissa ja Kiinassa, myyntiyhtiö Saksassa ja myyntiedustus Venäjällä.
- Liiketoimintayksiköt: Lining, Industrial hoses, Moulded products, Compounds, Foam ja Plastic.
- Konsernin henkilöstömäärä on noin 700 henkilöä ja liikevaihto n. 70 milj. euroa.
Lisätietoa: www.teknikum.com
» Lue juttu Aamulehden sivuilla: Kiristitkö aamulla kuormapeitteen, pullotitko kesällä mehua vai ajoitko juuri ratikan kumitasoristeyksen yli? – Pirkanmaalainen Teknikum on arjessamme mukana hämmästyttävän monella tavalla
» Lue juttu Suomen Kuvalehden sivuilla: Uudella muotilla – polymeeriteknologiatalo Teknikum uudistuu
Lisätietoa
Riku Sivula
Director, Moulded products & Linings Business Unit
Teknikum Group Ltd
etunimi.sukunimi@teknikum.com
+358 50 445 2255