Katri Lylynperä jatkaa yhteistyötä Teknikumin kanssa ja hiihtää Tampereella Kaupin SM-kisoissa tulevana viikonloppuna
17.1.2023
Sastamalassa toimiva polymeerialan teollisuusyritys Teknikum ja paikallinen kilpahiihtäjä Katri Lylynperä jatkavat yhteistyötä kuluvana vuonna. Lylynperä on edustanut Teknikumin tavoitteellisille lapsille ja nuorille kohdennettua Teknikum All Stars -stipendiohjelmaa vuodesta 2021. Yhteistyö on toiminut hyvin ja vastuullisuusohjelman puitteissa on jo tuettu kymmeniä eri harrastajia, seuroja ja lajeja. Urheilun lisäksi tukea ovat saaneet nuoret, joiden kiinnostuksen kohteena ovat kulttuuri ja tiede.
Teknikum kehittää ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja pyrkii muuttamaan teollisuuden hankintanormeja
Teknikum Groupin toimitusjohtaja Jani Hämäläinen pitää uutta strategiaa innostavana ja uskoo yrityksen arvojen puhuttelevan nuoria tulevaisuuden tekijöitä.
”Muutama vuosi takaperin kirkastimme yrityksemme arvot, jotka ovat turvallisuus, ympäristöystävällisyys ja vilpittömyys. Näiden myötä missiomme on edistää kestävää kehitystä polymeeriteknologiassa”, Hämäläinen kertoo.
Yrityksen tulevaisuuden visiona on olla ykkösvalinta sekä asiakkaille että omille työntekijöille.
”Haluamme tarjota merkityksellistä työtä nuoremman sukupolven osaajille. Paikkakunnan suurimpien työllistäjien joukossa meidän kolme tehdastamme tuovat elinvoimaa koko kaupungille. Sastamalassa yhteensä 269 henkeä työllistävät laitoksemme sijaitsevat Nuupalassa, Kiikassa ja Talankylässä”, Hämäläinen kertoo.
”Työnperässä ei ole tarvetta muuttaa isommille paikkakunnille, kun erilaisille osaajille on kysyntää täällä. Kaikkiaan Teknikum työllistää Suomessa tällä hetkellä yli 300 henkeä tuotannossa ja erilaisissa asiantuntijatehtävissä”, Hämäläinen jatkaa.
Lylynperä pitää Teknikumia luonnollisena yhteistyötahona
”Teknikum on pääkumppanini toista vuotta, ja näkyy kotimaan ja ulkomaan edustusasuissa. Vammalasta kotoisin oleva yritys on luonnollinen yhteistyökumppani, mutta myös jakaa samoja arvoja kanssani”, itsekin Vammalasta kotoisin oleva Katri Lylynperä kertoo.
”Kestävyys ja sitkeys ovat kestävyysurheilussa tärkeitä ominaisuuksia, ja niin myös Teknikumin tuotteissa. Myös tuotteiden pitkäikäisyys on tärkeää ja ympäristöystävällistä. Hiihtourheilussa näkee usein ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat lumenpuutteena tai rajuina sääolosuhteina kilpailupaikoilla”, Lylynperä jatkaa.
Lylynperä odottaa kovaa kisaa kotiyleisön edessä
Viikonlopun kisa käydään tykkilumella plussakeleistä huolimatta. Mitalisijat ratkotaan kotimaisten huippuhiihtäjien kesken vapaan parisprintissä, vapaan normaalimatkoilla (miehet 15 kilometriä, naiset 10 kilometriä) sekä perinteisen sprintissä. Noin 1,6 kilometrin sprinttirata hiihdetään kahteen eri suuntaan: perjantain parisprintissä myötäpäivään ja sunnuntain yksilösprintissä vastapäivään.
Lylynperä odottaa kovaa kotikisaa.
”Tampereen SM-hiihdot ovat minulle kuin kotikisat, koska Tampereen Kauppi oli pääasiallinen harjoituspaikkani lukioaikana. SM-kilpailuissa minulla on suunnitelmana hiihtää kaksi kilpailua, mutta matkat tarkentuvat lähempänä kilpailuviikonloppua”, Lylynperä kertoo.
”Toivottavasti paikalla on paljon tuttuja kannustamassa ja nauttimassa hiihdosta paikan päällä. Itse odotan kovaa kilpailua SM-mitaleista ja tietenkin itseni ahtaalle pistämistä niiden ansaitsemiseksi”, Lylynperä lisää.
Lue lisää: https://teknikum.com/teknikum-all-stars
Kuva: Vuokatti Ski Tem Kainuu/Heidi Lehikoinen
Teknikum – kestävän kehityksen edelläkävijä polymeeriteknologiassa
Palvelemme teollisuusasiakkaita vaativissa kumi-, silikoni-, muovi- ja vaahtomuoviratkaisuissa. Tehtaamme ja myyntikonttorimme sijaitsevat Suomessa, Unkarissa ja Saksassa. Valikoimamme sisältää laadukkaat tekniset vaahtomuovi- ja muottituotteet, luotettavat korkealuokkaiset teollisuusletkut ja polymeeriteollisuuden sopimusvalmistuspalvelut. Teknikumin arvot ovat turvallisuus, ympäristöystävällisyys ja vilpittömyys. Missiomme on olla kestävän kehityksen edelläkävijä polymeeriteollisuudessa.
www.teknikum.com Instagram: @teknikumgroup